Äärirajoilla

Kauniita kesäpäiviä, ihmiset iloisin mielin, kaikkialla näkyvissä rakkautta. Minun maailmani oli kuitenkin pimentynyt. Jokainen hetki oli taistelua, koskaan ennen elämässäni kipu ei ollut viiltänyt niin pahasti sydäntäni. Olin koko ajan hysteerinen, roikuin exässä puoliväkisin ja yritin anella häntä takaisin. Joka kerta kun näin hänet jossain uuden tyttöystävänsä kanssa luulin että kuolisin siihen paikkaan. Lopulta toivoin. Mutta ei.

Muille esitin vahvaa selviytyjää vaikka jokainen sekunti tappoi sisältäpäin. Olin välillä jopa ylihilpeän riehakas, ajauduin seikkailuihin ja pariin pikasuhteeseen tavoitteenani unohtaa edes hetkeksi, mutta satutin itseäni niillä vain lisää. Kun on vuosia ollut toisen ihmisen lähellä ei voi käsittää millaista kipua ja tyhjyyttä aiheuttaa se, että saattoi kulua viikkoja ja kuukausia ilman että todella koski toista ihmistä. Olin pakahtumassa hellyyden ja läheisyyden puutteeseen.

Koskaan aiemmin en ollut tutustunut netissä yhteenkään ihmiseen. Siis tietenkin olin jonkin verran ollut yhteyksissä joihinkin, mutta en sillä tavalla että netin kautta jostain ihmisestä tulisi osa myös tavallista elämääni. T muutti tämän asian. Elettiin heinäkuun ensimmäistä päivää kun hän otti minuun yhteyttä, kyseli varovaisesti suhteeni päättymisestä ja aloimme jutella enemmänkin. Nettikeskusteluistamme tuli satunnaista tyyliin kerran viikossa -viihdettä.

T:n paheeksi on sanottava että hänen uskomaton persoonansa ei päässyt näissä keskusteluissa oikeuksiinsa, päinvastoin. Sain hänestä kevytmielisen, häikäilemättömän pelimiehen kuvan. Pidin häntä myös melko yksinkertaisena ja lapsekkaana tyyppinä. Näistä syistä välillä jopa välttelin keskutelujamme, mikä jälkeenpäin on naurattanut suuresti.

Elokuun alussa exäni uusi suhde oli ohi. Olin jo päässyt pahimman kriisin ohi siihen mennessä ja tyhmyyttäni ajauduin taas hänen vietäväkseen. Emme palanneet takaisin yhteen, mutta vietimme aikaa toistemme seurassa entiseen tapaan ja sisimmässäni kai uskoin siihen, että paluu entiseen olisi mahdollinen. Siksi minulle tuli shokkina kun exäni lokakuussa ilmoitti tavanneensa taas uuden ja hylkäsi minut täysin. Eniten sattui että jäljelle ei jäänyt edes ystävyyttä, hän ei välittänyt mitä minulle tapahtui. Kokoonparsittu sydämeni oli vielä enemmän palasina kuin kesällä.

Oli lukuisia päiviä etten pystynyt tekemään mitään, en hoitamaan opiskelujani, en välttämättä edes nousemaan sängystä. Saatoin lyhistyä keskelle eteisen lattiaa itkemään, välillä vain ulvoin pahaa oloa yksinäni. Keksin sisältäni ajatuksen, joka piti minua pahimpina hetkinä järjissään: "Minä olen minä, ja vaikka mitä tapahtuisi, kukaan ei voi ottaa sitä minulta pois." Sitä hoin ja hoin itselleni. Lopulta luovutin exäni takaisin voittamisen suhteen ja oloni helpottui huomattavasti.

Lokakuun puolessavälissä, tuskani ollessa pahimmillaan, oli myös ensimmäinen kerta kun kohtasin T:n kaksin kasvotusten. Idea syntyi nettijutustelussa; molemmat olimme kaupungille menossa asioille, miksei mentäisi yhdessä? Olin epäileväinen, mutta uteliaisuuttani halusin tavata hänet. Varsinkin kun hän kertoi olevansa sillä hetkellä tauolla suhteesta Rakkaansa kanssa.

En olisi voinut enempää yllättyä siitä, millainen yhteisestä kauppareissustamme tuli. Netin yli-itsevarma ja flirttaileva T olikin täydellinen herrasmies, hyvin hauskaa seuraa ja niin ystävällinen ja mukava, että sitä oli mahdoton käsittää. Kaikkein oudointa oli kuitenkin se, että juttelimme taukoamatta ja tuntui kuin olisimme aina tunteneet toisemme. Ei vaivaantuneita hiljaisuuksia mitä vieraiden kesken yleensä on, ei takeltelua puheessa ja varomista sanoissa. Kaikki oli ihmeellisen helppoa.

Tämän jälkeen tapasimme muutaman kerran niin, että hän heitti minua ja kavereitani kyydissään baareihin, kerran jopa minut kotiin. Tunsin aina outoa vetoa häntä kohtaan ja tuolloin yritinkin flirttailla häpeämättömästi, mutta hän vain naureskeli hyväntahtoisesti, olihan hänellä Rakkaansa jossain siellä. Tuona iltana koskin häntä ensi kertaa, tuikkasin poskelle pusun kiitokseksi kotipihallani.

Syksyn kuluessa suhteeni kevään ihastusmieheen virkosi uudestaan. Päädyimme seksisuhteeseen joka oli minulle erittäin kuluttava, sillä olin ihastunut uudelleen ja halusin koko ajan enemmän, hän taas oli välinpitämätön ja ikuinen kulkuriluonne, oikea casanova. Joulukuun alkaessa olin vihdoin onnistunut saamaan hänestä tunteidenrippeitä irti, mutta sitten T teki odottamatta äkkirynnäkön elämääni, jonka jälkeen ei muilla miehillä ole ollut sijaa sydämessäni.